Tarina

Vuonna 2013 perustin toiminimen: Urheiluhieroja Ari Ekola, jonka nimissä palvelin Helsingin Kalliossa ja yli 7 vuotta Helsingin Taka-Töölössä. Olen urani ajan kasvattanut ja laajentanut osaamistani oman kasvuni ja mielenkiintoni kohteiden siivittämänä ja jatkan sitä edelleen. Olet Hyvä syntyi tarpeesta nostaa oma potentiaali selkeämmin esille vailla hyvin profiloivaa yrityksen nimeä sekä saada huippuosaajia ympärille. Yksin puurtamisen vaihe on nähty! On aika tulla rohkeammin näkyväksi kohti kasvua ja rakentaa kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin keskus loistavalle sijainnille. Kun jokin asia turhauttaa riittävän pitkään – valitse toisin.

Hyvinvoinnin kysymykset ovat varsin moninaiset, ja siksi monipuoliset, yksilölliset ja läsnäolevat hoidot ja palvelut ovat pyydettyjä ja Olet Hyvä vastaa pyyntöön. On sitten tarpeesi fyysinen, henkinen, emotionaalinen tai psyykkinen, tai kaipaat tukea oman kasvuprosessiin, meiltä löydät avun. Piipahda vaikka teekupposelle.

Hyvä ammattitaito, läsnäoleva kohtaaminen, luonnollisuus, kasvu ja kehittyminen. Näissä ominaisuuksissa kiteytyy Olet Hyvän tiloissa toimivien ammattilaisten kulmakivet. Meillä on lämminhenkinen porukka palvelemassa ja luomassa entistä parempaa energiaa ympärilleen. Tervetuloa lämpimästi tutustumaan ja sallimaan itsellesi hyvä. Meillä on aikaa sinulle. Olet hyvä.

Kysyttävää?

Haluatko jakaa kokemuksesi tai esittää meille kysymyksen? Tarvitsetko tiloja omalle tapahtumallesi, ohjauksellesi tai hoidollesi? Ota meihin yhteyttä viereisen linkin kautta. 

Scroll to top